keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Hurrrrrja käärme..

Lapset on toivoneet käärmeitä jo köh köh puoli vuotta. Nyt kun vihdoin joulun jälkeen kävin kangaskaapin läpi ja etsin kaikki tilkut käsiini, niin pystyi käärmeitäkin alkaa tehdä. Ja kyllä niitä tilkkuja vieläkin riittää! Loppuukohan ne koskaan?
  
Ensimmäisenä käärmeen sai keskimmäinen lapsista, sillä idea oli hänen. Koska minulla on lähinnä vain trikoo tilkkuja, niin tein käärmeen alaosan farkusta. Ajattelin, että pelkkä trikootilkkuinen käärme venyy liikaa joka suuntaan. Etsittiin sinisen ja vihreän sävyisiä tilkkuja pojan kanssa ja niistä kokosin käärmeen kasaan ompelukoneella. Sisälle laitoin pelkästään saumuroinnista tullutta ompelujätettä, joten käärmeellä on painoa paljon.

Tyynyliinan poika itse valikoi kankaista, toiselle puolelle raitakangasta ja toiselle puolelle vaaleansinistä. Sitten poika leikkasi kankaat mallin mukaan ja ompeli käänteet peittarilla ja saumat saumurilla. Minä tietysti olin apuna katsomassa että sujuu.

HommaHuone blogista bongasin värihaasteen vuodelle 2016. Osallistun näillä tammikuun värin; sinisen haasteeseen. Sininen on erilaisina sävyinä, varsinkin tummempina, kuulunut suosikkeihini. Koen sen aika neutraalina ja rauhoittavana värinä, ehkä myös turvallisena. Mielestäni se sopii niin vaatteeseen, astioihin kuin sisustukseen. Aika luonnollinen väri minulle.







Käärmeelle tein hampaat collegesta ja kieli vanhoista verhoista. Silmät ja sieraimet poika piirsi kangastusseilla. On ollut mukava tehdä lasten kanssa yhdessä näitä ompeluprojekteja. Ja kiva kun lapset ovat alkaneet esittää erilaisia toiveita ja huomaavat, että itse tekemällä voi tehdä vaikka mitä ja aloittaa samantien kun niitä käsityö juttuja kaapeissa todellakin on. Käärmeelle tuli pituutta n.240cm ja ympärysmittaa n.40cm.






Kyllähän näiden kanssa näkee vain hyviä unia, eikö?

10 kommenttia:

  1. Wau! Mahtava käärme, tottahan toki tällaisen kanssa näkee vain hyviä unia :)

    VastaaPoista
  2. Hurrrjan magee käärme:) Lapsista tuntuu varmasti hienolta kun pääsevät toteuttamaan ideoitaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöt on kyllä mukava yhteinen tekeminen. Kiva huomata, että nuo vilkkaat ja eloisat pojatkin pysähtyvät ja keskittyvät käsitöitä tehdessä.
      Kiitos Villa Pipo!

      Poista
  3. Hurja käärme!!! Minun suuri painajaisten kohde. Mutta onneksi se on sininen, sen on pakko olla lempeä :)
    T: Hommahuoneen S-M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tämä on ihan lempeä kaveri. Voi halata ja rutistaa eikä virka mitään :).
      Kiitos Sanne-Maija!

      Poista
  4. Hieno käärme ja tyynyliina. Takaavat varmasti makoisat unet :)

    VastaaPoista